Huomenna palaamme Otepäälle. On aika tehdä viime kuun kirjanpito kuntoon ja muutenkin huolehtia Villa Ottiliasta. Tänään oli siis viimeinen mahdollisuus tutustua lähiseutuihin tällä erää. Kimmo maalaili ns. Aaren sviittiä (on nyt heleä aprikoosisviitti, ihan vaan Aarelle tiedoksi) ja minä hyppäsin vielä kerran Punaisen Ranskattaren ohjaimiin ja lähdin etsimään vielä paria niemeä tästä läheltä. Nyt reissuni suuntautui Vösulta länteen ja kävin valloittamassa Kaberneemen ja Neemen. Molemmat jo aika lähellä Tallinnaa.
Kaberneemestä muistan lukeneeni Lahden takana -blogista kesä pari takaisin. S. kehui hiekkarantoja upeiksi ja olivathan ne, aika upeat. -- Myönnän samaan hengenvetoon, että olen hiekkarannoilla poispilattu. Minulla on unelmieni ranta minuutin kävelymatkan päässä, joten täytyy olla aikamoinen Yyteri joka saa minut huokailemaan oikein voimallisesti.
Olihan Kaberneeme ihan hieno - eikä marraskuussa mikään ranta ole parhaimmillaan. Ellei satu pitämään suomi-jollotuksesta: Katson autiota hiekkarantaa...
Tarkistettuani Kaberneen hiekkarannat käväisin pikapäiten myös Kaberneemen kylässä. Ja löysin sieltä ravintolan, joka sijaitsi punaisten lamppujen alueella. Tovin raavin takaraivoani ja mietin, että onko tämä huumoria vai onko Kaberneemen pikkukylässä ihan aito bordelli.
 |
| Ravintolaan ja hotellille vievä pieni tienpätkä on nimennyt itsensä: Punaisten lyhtyjen kaduksi |
 |
| Kyseinen mielikuvitusta (mahdollisesti) kiihoittava veistotaiteen näyte tahditti Kaberneemen ravintolan tunnelmaa. |
 |
| Ehkä kaberneemeläiset ovat vain huumoriveikkoja. Naapuritalon pihalta löytyi tällainen installaatio. |
 |
| Punaisten lyhtyjen ohella löytyi Kaberneemestä myös oransseja lyhtyjä. Näistä minäkin pidän! |
Kaberneemestä lähdin ohjustamaan kohti Neemeä. En tiennyt siitä mitään, mutta pohdin, että niemi kuin niemi. Käydään katsomassa. Matkan varrelle yllättäen napsahtivat Jägalan vesivoimalaitos ja putous. Nopea kiekkaus siis sinnekin, ja rapa roiskuu kun Punainen Ranskatar löytää jonkun kuoppaisen ja märän sivutien putousten takapuolelle.
 |
| Jägalan vesivoimalaitoksen pato. |
 |
| Jägalan putous syksyllä - ei lainkaan yhtä komea kuin keväällä, mutta silti kerää vieläkin yleisöä paikalle bussilasteittain. Minä olen putouksen toisella puolella, paikassa jonne vie mutainen kärrytie. |
 |
| Veden virtausta putouksen alapuolella. |
Jägalalta jatkan matkaa Neemeen ja niemenkärkeen, missä törmään suuriin ökytaloihin ja Eramaa-kyltteihin (yksityisalue). Teen nopean uukkarin ja lähden takaisin kotia kohti. Aurinko alkaa laskea enkä halua pimeässä suhata kotiin.
Painan siis pakoputki punaisena koko matkan Neemestä Narva maanteelle pysähtymättä. Hujautan Narva maanteetä aina Võsu-viittaan asti ja heitän, kuten liikennemerkit käskevät, uukkarin motarilla. Aurinko laskee nopeasti ja muistan että kaupassakin lupasin käydä. Lisään kaasua ja kumit lähes savuten painan Lahemaan luonnonpuiston läpi kohti Loksaa. Nopea kaupassakäynti, lähes juosten ja sitten kassalle ja autolle. Ja kotia kohti.
Kello 16.45 olen Võsun pihamaalla. Ja samaan aikaan alkaa pimeys todella ottaa otteensa seutukunnasta. Olen tyytyväinen ja retuutan isoa kauppakassia sisään huutaen: "Onko täällä kilttejä lapsia?!"
Tällainen reissu - ei nyt niin hohdokas, mutta minulle kuitenkin uusia paikkoja, kuten juuri Kaberneeme ja Neeme.
