sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Erään matkan anatomia, osa 32: Alhambra - mikä, missä, milloin



Granadan kaakkoisnurkassa, Al-Sabikin kukkulalla sijaitseva Alhambran maurilinnoitus on Espanjan vierailluin turistikohde, jota käy vuosittain reilut 2 miljoonaa vierasta ihailemassa ja ihmettelemässä. Reissuni neljäntenätoista päivänä, tiistaina 5.3.2019 oli minun vuoroni liittyä tähän turistien virtaan.

Jaan vierailuraportin kolmeen osaan tässä blogissa. Ensimmäisenä tietoisku mitä  - missä - milloin. Sen jälkeen esittelen vielä erikseen kaksi kohdetta: Nasridin palatsit ja Generalifen puutarhat.

Mikä?

Alhambra on usean eri palatsin, linnoituksen ja puutarhan kokonaisuus, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 899. Se oli alussa vain vaatimaton puolustuslinnoitus, joka jätettiin nopeasti oman onnensa nojaan. Vuosien laiminlyönnin jälkeen Granadan silloinen maurilaishallitsija aloitti sen korjaustyöt 1000-luvulla. Linnoitus muutettiin vuonna 1333 Granadan sulttaanin Yusuf I:n toimesta kuninkaalliseksi palatsiksi.

Alhambra jakautuu useaan eri osaan ja kokonaisuuteen, joista suosituimmat ovat Alcazaban sotilaskorttelit, Carlos V:n renessanssipalatsi, Nasridin palatsit, Partal-puutarha-alue ja Generalifen puutarhat ja palatsi. Myös lippujen hinnat vaihtelevat riippuen siitä koska ja missä osissa linnoitusta haluaa käydä. Lisää lipuista ja niiden hinnoista löydät täältä.


Valitsee sitten minkä tahansa lippuvaihtoehdon, kannattaa aikaa varata useampi tunti, mikäli mielii rauhassa tutustua Alhambran kaikkiin osiin. Minulla aikaa kului viitisen tuntia, vaikka en kaikkia osia päässyt tutkimaan. Siitä enemmän jatkossa.

Alcazaba on Alhambran vanhinta osaa. Jo ennen maureja on näillä sijoilla ollut aiemmin roomalainen linnoitus. Vahtitorni, Torre de la Vela, tarjoaa upeat näkymät yli Granadan.

Sisäänkäynti tapahtuu linnoituksen läntiseltä reunalta missä kulkijaa johdatetaan läpi näiden tuijakujien kohti Nasridin palatseja.

Matkan varrelle jää Charles V:n rakennuttama renessanssipalatsi.

Alhambran huipulta aukeaa esteettömät näkymät kaupunkiin

Partal-palatsi

Puita Partalin puutarhassa



Partalin istutuksia. Tie vie kohti Generalifen puutarhoja

Vanhoja vartiotorneja. Laakson toisella puolen Generalifen puutarhat ja palatsi.

Missä?

Alhambraan pääsee joko kävellen, mikäli jaloissa riittää voimia. Paras paikka lähteä liikkeelle on Plaza Nuevalta ja nousta ylös Cuesta de Gomérez -katua. Aikaa kannattaa varata puolisen tuntia mikäli kunto antaa periksi ripeän kipuamisen. Myös pikkubussit (lähtöpysäkki Plaza Nueva) vievät huipulle ja sisäänkäynnin eteen. Itse olin liikkeellä aamuvarhain, eikä bussia näkynyt. Niinpä päädyin taksiin, joka kustansi 6 euroa.

Milloin?

Menit sitten milloin tahansa: varaa liput etukäteen! Nasridin palatseihin päästetään kerralla vain tietty määrä vierailijoita, ja lippua ostaessasi valitset sen aikavälin jolloin haluat sisälle mennä. Ja HUOM! - ole tarkka siitä että olet paikalla oikeaan aikaan. Myöhästyneitä ei myöhemmin lasketa sisälle. Lippuja saattaa saada vielä jokusen portilta, mutta korkeasesongin aikaan se on hazardipeliä ja edellyttää aamuvarhain jonottelua.

Minulle vinkattiin että aamu olisi paras ajankohta, koska silloin välttäisi keskipäivän turistilaumat. Niinpä varasin ensimmäisen mahdollisen vapaan aamuajan, joka oli klo 09.00. Varhainen aika oli kuitenkin kaksiteräinen miekka. Vaikka olin portilla jo klo 08.00, pääsin pääporteista sisään vasta 08.30, mikä tarkoitti että minulla oli vain 30 minuuttia aikaa ehtiä Nasridin palatsien porteille. Näin väliin jäi maurilaiset kylpylät, Charles V:n renessanssipalatsi ja Alcazaban tornit. Kuvittelin että voisin palata niihin Nasridin palatsien jälkeen, mutta joko se ei ollut mahdollista tai sitten en vain löytänyt reittiä takaisin taakse jäänneisiin nähtävyyksiin. Ja jatkoin Partalista sitten matkaani kohti Generalifea.

Minä vierailin Alhambrassa maaliskuussa, jolloin turisteja ei ole samalla tavalla kuin kesäkuukausina. Toisaalta, kaikki se ylenpalttinen kukkaloisto, josta Alhambra on tunnettu, jäi näin kokematta. Sivukorvalla kuuntelin kun opastettujen ryhmien vetäjät voihkivat että on tämä hieno nytkin, mutta näkisittepä tämän kun kaikki on kukassa!

Partalin portteja
Partalin palatsialueen puutarhoja
Näkymää alas kaupunkiin

Muotoon leikattuja puita ja pensasaitoja

Maaliskuussa ei vielä kuki paljoakaan - sentään nämä värikkäät puut Partalin raunioiden keskellä

Kuten jo yllä kerroin, jätin tästä postauksesta tietoisesti pois ne kaksi hienointa Alhambran nähtävyyttä: Nasridin palatsit ja Generalifen puutarhan. Niistä siis lisää seuraavissa osissa. Tarina siis jatkuu!







2 kommenttia:

Kimmo Linkama kirjoitti...

Mitäpä noihin maisemiin oikein muuta sanoisi kuin aah ja ooh. Voin kuvitella, millaista tuolla on, kun kaikki on kukassa. Joskin silloin ilmeisesti on paikka turisteja piukassa. Eli vaikka nyt oli kylmä ja puutarhat lähes pelkkää vihreää, molempi parempi. Ja yllättävän iso alue – useimmat varmaan (ainakin minä ennen näitä kuvia) luulee Alhambraa osapuilleen pelkästään tuoksi Nasridin palatsiksi vartiotorneineen.

PauliinaS kirjoitti...

Puutarhaihmisen unelmalta kuulostaa... kuinka upeaa tosiaan olisi kun kaikki kukkii ja kukoistaa...