sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Valokuvailua sukulaisten kesken

Haa! Tuntuu että meidän perheessä taide ja taiteen harrastaminen on verissä. Porukoista löytyy jos jonkinmoista taiteen diletanttia ja mahtuu lähipiiriin ihan oikeakin taiteilija.

Viimeisenä taiteilevien sukulaisten joukkoon on liittynyt kummityttäreni tytär Vilma, joka on innostunut valokuvauksesta. Isotätihän on tietenkin asiasta vain mielissään ellei suorastaan täpinöissään.

Kävimme Vilman kanssa kirjeenvaihtoa kuvaamisen tiimoilta ja sovimme antavamme toisillemme valokuvaustehtäviä, joiden ideana on kehittää ajattelua ja erityisesti ajattelua kuvatessa.

Minä sain tehtäväkseni kuvata VETTÄ.

Koska vettä on tullut viime päivinä oikein rutkasti lumen muodossa, lähdin kuvaamaan siis lunta - jos myös rannalle eksyin ja sieltä etsin veden kulkua, väriä ja tunnelmaa.

Ja tässä minun valokuvani vedestä. Kaikki otettu eilen ja kuvauspaikkoina ovat Võsun talomme lähimaisemat. Lähimaisemaksi lasken kaiken noin 30 km säteellä kodistamme Tarvaspealta.

Satumaisemaa



 Vettä juoksevana ja kiinteänä



Vesi värjää myös kiviä



Selja-joki pyrkii mereen, ja meri pyrkii Selja-jokeen, väliin jään outo pyörre



Lähestyyyyyyyyy



Vesi kiehtoo ihmistä - sen ikiaikainen nousu ja lasku tuo meille jotain outoa rauhaa



Karepan hiekkarantaa



Näiden kivien koti on meressä - pilvet heitä rakastaa



Meren outoa kiehtovuutta - suuri kivi vaikuttaa surullisen yksinäiseltä



Meitä on monta. Sanovat: Ken voi kivestä vettä puristaa?



Vainupean majakka - VEDENkulkijoiden tai merenkulkijoiden ystävä


Ja lopuksi sitten Vilmalle erityisesti tehtävän täyttämisen YKKÖSKUVA. Se tässä:

Veden abstraktio
--

Jälkikirjoitus. Vilman kuvatehtävänä oli ILO ja kylläpä olikin onnistuneita kuvia. Niitä voi katsoa vaikkapa klikkaamalla tästä: Vimpula kuvaa

12 kommenttia:

Vimpula kirjoitti...

Onpas teillä siellä paljon lunta! Ainakin ekasta kuvasta saa aika vahvasti sen käsityksen, joka onkin aika satumaisen ihana. Toka kuva on hauska kun siinä on lunta ja juoksevaa vettä. Toi "lähestyyyyy" lähikuva on hauska! Tossa yhdessä kivikuvassa tulee sellanen fiilis että kohta niiden kivien alta tulee jotain otuksia. :-) Toi ykkoskuva on toooooosi hiano! Miten toi lumi onkin menny noin hianosti!? <3

Unknown kirjoitti...

Ihanat Võsun rannat! Vesi on kaunis. Ja se voi olla niin monessa muodossa, sateena, lumena, jäänä... kyynelinäkin. Mikä ei ehkä olekaan niin kaunis.

Äitini edesmennyt kissa tapasi toisinaan istua kymmeniä minuutteja tuijottamassa hanasta tippuvaa vettä. Oli siinä ihmettelemistä!

Ykköskuva on superhieno tosiaan!

Ana kirjoitti...

Upeita, upeita - mutta silti viimonen kuva vie pisteet :-)

Nukke kirjoitti...

Oi olipa kauniita kuvia !!! Tuo luminen satumaa on ihana mutta niin ovat merenrantakuvatkin !

Mannu kirjoitti...

Selja-joki! Enpä ole tienny, että sen niminen joki on olemassa... Meidän vanhin tyttäremme on nimeltään Selja. Tarkoittaako Selja jotakin?

Tiina Linkama kirjoitti...

Kiitoksia kiitoksia kaikille kommenteista.

Mannulle vielä vastaukseksi että enpä tiedä Seljan tarkoittavan mitään erityistä, mutta voin on asiassa ihan väärässäkin.

Unknown kirjoitti...

Selja on genetiivimuoto sanasta selg 'selkä'. Eli siis Selkäjoki/Selänjoki suomeksi.

Muuten, mulle on aina jäänyt hiukan hämäräksi tuo suomen nominatiivi/genetiivivaihtelu. Miksi teillä on vesipullo mutta vedenkorkeus, rahapaja mutta rahanpesu, aikavyöhykkeet mutta ajanvietto?
:)

Mannu kirjoitti...

Kiitos seljan suomennoksesta! Mielenkiintoista! Kerroin heti Seljalle, mutta tulin ripauksen myöhässä tietoineni, kun hän oli juuri kuullut saksalaiselta, viroa opiskelevalta ystävältään nimensä virolaisversion!

Enpä ole ennen ajatellut, että voisi sanoa esim. AIKAvietto. :) Oisko niihin joku sääntö, en tiijä...

Tiina Linkama kirjoitti...

Kersten kysyy mielenkiintoisia! Niinpä, itsestä jotkut muodot ovat vain itsestään selvyyksiä, eikä niitä osaa oikein perustella muuten kuin että aina näin on sanottu.

Miksi me menemme Suomessa sieneen kun Virossa sienelle? Samoin menemme kalaan ja Virot kalalle.

Marjattah kirjoitti...

Siinäpä mainio projekti kummityttösen kanssa. Varmaan hän kelpuuttaa vesikuvasi :) Minkäs aiheen Vilmalle annoit?

Tiina Linkama kirjoitti...

Marjatta, tärkeään asiaan puutuit eli laitoin nyt tämän postauksen loppuun myös kummityttären tyttären kuviin linkin. Ja aihehan oli ILO.

Marjattah kirjoitti...

Mainiota että laitoit linkin. Siinäpä tavoitteellinen nuori valokuvaaja. Mielikuvitusta ja näkemisen taitoa. Tehtävä olikin hyvä, nyt oli syvennyttävä kuvan sanomaan sisällön lisäksi.