keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Talo Virosta? Beresjen talomme on nyt myynnissä. Edullisesti.

Olemme päätyneet myymään Beresjessä, lähellä Räpinaa sijaitsevan Peipsin talomme. Laitoimme sen myyntiin jo pari vuotta sitten, mutta otimme pois markkinoilta, koska aika ei ollut hyvä, eikä juuri silloin meillä ollut taloudellista tarvetta myydä sitä. Nyt toiveemme on saada talo myydyksi vielä tämän vuoden puolella. Markkinoimme ensin taloa blogin/facebookin kautta. Jos kiinnostusta ei löydy, annamme sen välittäjälle myyntiin, jolloin pyyntihintaamme tulee välittäjän palkkiot päälle. Kyse on siis lyhytaikaisesta tarjouksesta:

Jos olet kiinnostunut, toimi nopeasti. Sillä hinta on hyvin edullinen: 21.900 euroa.

Lisätietoja kohteesta. Ja yhteystiedot tämän kirjoituksen lopussa.

Kyse on 1930-luvulla, Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana rakennetusta talosta, joka sijaitsee kahden järven välissä: toisella puolen taloa on suuri Peipsi-järvi, toisella pieni idyllinen Beresje-järvi. Lähin kauppa 4 km päässä (Võõpsu). Räpinan kaupunkiin, josta löytyvät kaikki palvelut, on matkaa 10 km. Asfalttitie vie perille asti.

Kuva otettu eilen eli 11.9.2012 tien puolelta.

Maakunta: Põlva maakond
Kunta: Mikitamäe vald
Taajama: Beresje küla
Lähiosoite: Lukova tn 13
Tunnus: 46501:002:0054
Pinta-ala: 2229 m²
- rakennusten alle jäävä pinta-ala: 308 m²
Pihamaa: 634 m²
Muu: 1595 m²

Karttalinkki (=ilmakuva) löytyy: tästä

Alla talon pohjapiirros josta selviää asuinhuoneet, talousrakennukset ja niiden koot ja sijainnit.

Asuinrakennuksessa kaksi keittiötä sekä 4 huonetta (kaksi sisäänkäyntiä). Lisäksi asuinrakennuksen yhteydessä varastoiksi (panipaik) merkityt tilat, joissa on toiminut aikoinaan kauppa, sekä autotalli. Talousrakennukset (ait, kuur, laut) eri materiaaleista: luonnonkivi, puu ja tiili.

Asuinrakennus puurakenteinen. Katto eterniittiä. Talon alla iso holvikellari.

Lämmitys: puulämmitys (kaksi kaakeloitua puuhellaa joiden yhteydessä leivinuunit, sekä keraamiset ja varaavat lämpöelementit jokaisessa asuinhuoneessa).



Talo edellyttää peruskorjausta, mikä on otettu hinnassa huomioon. Suurimmat puutteet: vesi- ja viemärijärjestelmien puuttuminen (rengaskaivo pihalla). Myös sähköt tulee uusia. Talon yhteydessä useita talousrakennuksia, joiden kunto vaihtelee.

Alla kuvia talosta niin sisältä kuin ulkoa.


Tieltä nähtynä. Luonnonkivistä rakennetulta varastolta portin suuntaan. Metalliovi vie autotalliin. Lukitut ovet ja ikkuna  ovat entisen kaupan sisäänkäynti ja ikkunat. Kuva eiliseltä 11.9.2012.





Talon ja talousrakennusten mittasuhteet hahmottuvat tieltä nähtynä, Beresjen kylään ajettaessa. (Kuva viime syksyltä).


Talon päätyä


Sisäpihaa, jonka kautta kaksi sisäänkäyntiä talolle


Ensimmäinen ulko-ovi talon päädyssä (vie pieneen keittiö/työhuoneeseen)


Toinen sisäänkäynti sisäpihan kautta


Lähikuvaa katoista ja savupiipuista

Rengaskaivo ja talousrakennuksia

Ohessa sisäkuvia, jotka myös kuvattu eilen talossa vieraillessamme.


Puuliesi, jonka yhteydessä leivinuuni joka lämmittää keittiön ohella kolmea muuta huonetta (ruokasali, olohuone ja pikkumakuuhuone)


Toinen puuliesi ja sen varaava lämpöelementtiseinä, joka lämmittää keittiö/työhuonetta ja isoa makuuhuonetta

Ruokasali josta käynti olohuoneeseen ja pikkukeittiö/työhuoneeseen


Ruokasalista näkymää toisen keittiön suuntaan. Keraaminen iso uuni lämmitetään keittiön puolelta ja se jakaa lämpöä ruokasaliin ja olohuoneeseen, jossa samantapainen keraaminen varaava lämpöseinä.


Olohuone josta käynti ruokasaliin ja isoon makuuhuoneeseen


Iso makuuhuone josta pääsy keittiö/työhuoneeseen ja olohuoneeseen

Iso makuuhuone. Edessä oleva ikkuna antaa tielle, sivuikkuna oikealla (jää kuvassa oven taakse) katsoo pihalle talon päätyyn

Keittiö/työhuone josta uloskäynti pihalle sekä käynti ruokasaliin ja isoon makuuhuoneeseen

Yksityiskohta keittiö/työhuoneen pöydältä. Ikkuna antaa pihalle (talon päädyssä).  


Pieni makuuhuone, jonne käynti isosta keittiöstä. Ikkunat antavat kadun puolelle.


Ja yllä oleviin kuviin päättyy siis kiertokäynti talossa. Seuraa vielä muutamia kuvia lähistöltä. Sillä omasta mielestäni juuri talon sijainti on sen parhain puoli. Kuten yllä sanoin, vie asfalttitie perille. Palvelutkin ovat lähellä. Ja ympärillä mitä idyllisin ja jopa eksoottisin pieni kylä, jossa elämä kulkee ihan omaa tahtiaan ja elää omaa aikaansa. Parasta kaikesta: upea Peipsi-järvi on puolen minuutin kävelymatkan päässä ja idyllinen, puhdasvetinen Beresje-järvi on myös alta kilometrin päässä.

Jos siis etsit kesäpaikkaa, jossa Suomi ja sen arkipäivä ovat kaukana, et varmasti voisi löytää montaa parempaa paikkaa. Sillä Beresje on jotain aivan erilaista. Se on kuin toisesta maailmasta, rauhallisemmasta ja verkkaisemmasta.


Peipsin rantaa n. 60 metrin päästä talostamme


Beresjen sisäjärvi, alta kilometrin talolta

---

Jos kiinnostuit, suosittelen, että toimit nopeasti. Sillä jos emme saa taloa myytyä nopeasti näin yksityisin kanavin (blogi/facebook), annamme sen välittäjälle myyntiin ja hintaan lisääntyy silloin välittäjänpalkkio.

Ota yhteyttä: joko soittaen +372 (Viron suunta) 53 487 233 tai laita sähköpostia: tiina piste linkama ät villaottilia piste ee

2 kommenttia:

mm kirjoitti...

Ihana, ihana, ihana!

Tiina Linkama kirjoitti...

minttumeirami, olet oikeassa, se on monin tavoin ihana - onhan se tietenkin aika nuutunutkin.

Mutta, tätä olen tänään miettinyt, kun nyt kaikki ovat innostuneita Sofi Oksasen puolidokumentaarisestsa proosasta ja Viron historiasta: tämä talo on elänyt ne kaikki kerrokset ja jäljet ovat nähtävissä, historia aistittavissa.

Talo oli kylän hienoin ja komein - se rakennettiin ensimmäisen itsenäisyyden ajalla ja omistajilla oli myllyt niin Beresjessä kuin Petserissä.

Neuvostovuosina omistajat lähetettiin kuka minnekin ja tilalle astui uusi venäläinen perhe. Joka ei hävittänyt mitään vanhasta, vaan jatkoi elämistä vanhan päälle. Löysimme vanhasta parhaimpia lakanoita ja käsitöitä kätkeneestä liinavaatekaapista pohjalta upeita vanhoja ensimmäisten asujien kirjopitsejä ja kirjailtuja lakanoita ja niiden päältä siististi seuraavien omat lakanat...

Talo on yhä täynnä yksityiskohtia, jotka aukeavat tarkkasilmäiselle ja tekevät siitä niin ihmeen kiehtovan.

Vaikka Sofi Oksasen kirjat sijoittuvat Haapsaluun (Stalinin lehmät), Raplan suunnalle (Puhdistus) ja Tallinnaan (Kun kyyhkyset katosivat) voisi ne sijoittaa myös Beresjen kerran upeaan, nyt nöyrtyneeseen taloon.