Erään matkan anatomia, osa 42: Tyttöjen päivä

Matkakertomus jatkuu, päivä on maanantai 11.3.2019 ja paikka on Benalmádena.

Päivä alkaa hieman sekasortoisissa merkeissä. Olimme Seija-ystävättäreni kanssa varanneet ja maksaneetkin retken El Caminito del Rey'lle ja sen oli määrä tapahtua seuraavana päivänä.

El Caminito del Rey eli Kuninkaan patikointireitti on yksi koko Espanjan hienoimpia luontoreittejä. Se tehdään korkealle vuorenselkään kiinnitetyillä pitkospuilla, jos niitä siksi voi kutsua.  Reitti on erittäin suosittu ja sinne myydään päiväkohtaisesti vain rajattu määrä lippuja. Monet matkatoimistot myyvät bussikuljetuksen ja sisäänpääsylipun sisältäviä retkipaketteja, mutta olimme päättäneet matkata vuorelle omin nokkinemme ja ostaneet vain pelkän sisäänpääsylipun.

El Chorron kylään, mistä reitti alkaa, meneekin juna. Mutta junan aikataulu ei sopinut mitenkään meidän aikatauluumme. Ja vaikka miten yritimme menomatkaa sovittaa, ei se tuntunut onnistuvan julkisilla kulkuvälineillä mitenkään. Olimme jo edellisiltana antaneet periksi ajatukselle. Masentuneina.

El Caminito del Reyn mainos Málagassa talon seinämässä

Aamulla kuitenkin selviää että olisi sittenkin mahdollisuus tehdä tuo paljon odetettu patikkaretki. Risto Rummukaisen luottokaveri Jukka oli saapunut edellisenä päivänä Suomesta. Ristolla ja Jukalla oli ollut suunnitelmissa vuokrata jossain vaiheessa auto pariksi kolmeksi päiväksi. Ja nyt he miettivät josko kannattaisi samalla venyttää autonvuokrausta yhdellä lisäpäivällä jolloin pojat voisivat kyyditä meidät El Caminitolle. Risto lähtee tutkimaan asiaa autovuokraamolle. Minä lähden rantaan kera dekkarin.

Rannalle vievillä portailla istuessani ja dekkaria lukiessani huomaan rannalla kulkevan kaksi kiinalaisnaista. He tarjoavat kiinalaista selkähierontaa rantavieraille ja hetken mielijohteessa viittaan toisen naisista luokseni ja tiedustelen hintaa. Se on 10 euroa puolelta tunnilta. Tartun tarjoukseen.

Kiinalaishierojatar levittää muitta mutkitta ison rantapyyhkeen hiekalle ja minä asetun sille makaamaan. Öljyä selkään ja sitten alkaa mutkuttelu ja painelu.

En tiedä miltä kiinalaisen hieronnan pitäisi tuntua. Olen käynyt Thaimaassa hierojalla ja silloin pieni ja pippurinen hierojatar otti avukseen käsien ohella jalat ja kyynärpäät ja polvet. Benan kiinatar käytti nähdäkseen vain käsiään ja nyrkkejään. Mutta kuinka hän niitä käyttikin. Ehkä selässäni oli jännittyneitä lihassolmuja, joita hän vapautti, mutta - voi pojat - miten se teki hetkittäin kipeää.

Hieronnan jälkeen kuitenkin oloni oli ihanan kevyt. Niin kevyt että päätän soittaa Seijalle ja kutsun hänetkin rannalle hierottavaksi. Rehvakkaana totean: "Ja minä pistouvaan!"

Seija saapuukin ja asettuu jälkeeni kiinattaren murjottavaksi. Minä lueskelen kirjaa ja odottelen hieronnan päättymistä. Siinä välissä ehtii Ristokin paikalle ja kertoo tehneensä erinomaisen diilin autovuokraamon kanssa. Neljä päivää kolmen hinnalla. Mikä tarkoittaa että hän ja Jukka heittävät meidät seuraavana aamuna El Chorroon ja me Seijan kanssa pääsemme kuin pääsemmekin heilumaan yläilmoihin!

Kun Seija vapautuu kiinattaren pahoinpitelystä voihkii hän toimenpiteen kivuliaisuutta: "Kyllä teki häijyä!"  Olen sitä mieltä, että koska päivä muuttui juuri hetki sitten paremmaksi ja koska olemme kokeneet kovia, ansaitsemme hieman hemmottelua. Ja suuntaamme paseolle löytääksemme sopivan hemmottelulaitoksen.

Se löytyy paseon toisesta päästä, ihastuttava rantakahvila, josta aukeaa esteettömät näkymät merelle. Tilaamme kannullisen sangriaa ja nautimme hetken pelkästä olemassaolon keveydestä. Kuin kunnon lomalaiset. Seija toteaa: "Ajattele, olen ollut täällä jo reilut viisi kuukautta, ja vasta nyt pääsen tännekin. Monta kertaa on pitänyt, mutta aina se on jäänyt."

Päivä on poikkeuksellisen lämmin, nyt alkaa tuntua suorastaan kesältä. Tähän asti on kuitenkin ilmassa ollut enemmänkin kevään tuoksua. Juttelemme sitä miten tämäkin loma alkaa kääntyä pian loppua kohti. Huomenna on edessä El Caminito del Rey ja seuraavana päivänä lähdenkin jo eteenpäin, Englantiin. Seijalla ja Ristolla lomaa jatkuu Benalmádenassa vielä parisen viikkoa ja sitten odottaa paluu Viroon. "Nopeasti on kuusi kuukautta mennyt", toteaa Seija.

Illalla pojat ovat lähdössä Fuengirolaan. Siellä on illalla Dannyn konsertti. Seija oli alunperin ollut lähdössä poikain mukaan, mutta minua ei Iso D houkuttanut. En tullut sitä varten Espanjaan. Seijakin alkaa epäröidä, ja minä ehdotan tyttöjen iltaa ja illallistamista jossain kivassa ravintolassa. Huomenna siihen ei luultavimmin olisi aikaa ja saattaisimme muutenkin olla patikoinnista väsyneitä. Eli vietetään tänään hieman etuaikaan La Ultima Noche'a! Näin teemmekin.

Kun Risto ja Jukka lähtevät Fuengirolaan, ei voi olla murjaisemasta vitsiä, joka aina jaksaa minua naurattaa. Moni toki sen on jo kuullut.  Kerron sen kuitenkin vielä kerran:

Vuosi 1966 oli monin tavoin hyvä Dannylle. Miksikö? Vuonna 1966 hän oli saanut suoritettua asepalveluksensa, hänen ensimmäinen levynsä julkaistiin ja hänen appiukkonsa syntyi.

---

Ilta sujui mukavasti kaikilla. Risto ja Jukka olivat tyytyväisiä näkemäänsä ja kuulemaansa. Ja me Seijan kanssa söimme juhlaillallisen läheisessä ja viihtyisässä intialaisessa ravintolassa. Jokaiselle siis jotakin.

La Ultima Noche -illallinen

Sitruunasorbettia

Jäätelöä ja paahdettua vaniljakastiketta

Sitten yöpuulle. Sillä seuraavana päivänä odottaa seikkailu jota tosiaan on odotettu. El Caminito del Rey'n patikointireitti! Mutta siitä sitten lisää ensi kirjoituksessa.

Erään matkan anatomia, osa 41: Hei hulinaa Benalmádenassa

Joskus olen reissuillani sellainen Hannu Hanhi, että itseänikin hävettää. No, joskus toki olen epäonninen ja askelissaan stiplaava Aku Ankkakin, mutta niitä kertoja ei lasketa tai ei ainakaan jäädä murehtimaan.

Sunnuntai 10.3.2019 oli selkeä hannuhanhipäivä.

Päivä alkoi normaaliin tapaan. Kukot kiekuivat ja heräsin aikaisin. Koska matkavaatetukseni oli reissussa rähjääntynyt, pistin pesukoneen pyörimään, ja kun pyykki oli valmista, asettelin sen kuivumaan parvekkeelle ja asetuin itse myös sinne osuvaan auringonläikkään pyykin kuivumista ihmettelemään. Siinä olivatkin päällimmäiset päivän suunnitelmani.

Siinä istuessani panin sivukorvalla merkille että Avenida Garcia Lorcalla eli kotikadullani oli hässäkkää. Autot tööttäilivät ja seisoivat ruuhkautuneina pitkässä letkassa. Aina välillä kuului kaiken mökän ylitse liikennepoliisin pillin korkea vihellys. Jotain oli siis tapahtumassa. Näytti siltä, että seuraavasta liikenneympyrästä kaikki autot ohjataan vasemmalle.

Paremman puutteessa lähdin ulos liikennekaaosta ihmettelemään. Ja todellakin häkkyrältä eli liikenneympyrältä ei tänään saanut kääntyä oikeaan. Iso rantakatu oli toiseen suuntaan typötyhjä ja poliisien puomit oli aseteltu kadulle koko sen leveydeltä. Tyhjää valtaväylää täytyi tietenkin lähteä kulkemaan, kun kerrankin siihen oli mahdollisuus.

Siinä kävellessäni aloin tavoittaa toisenlaisia ääniä, jotka kaukaa kuulostivat ensin vain kakofonialta ja paukkeelta, mutta jonkin ajan kuluttua jo erotin vaskisoitinten tuuttauksia ja rytmikästä rummunpauketta ja pärinää. Jatkoin ääntä kohden ja kas, minua lähestyy valtaisa kulkue, jota johtaa komea kuningatar ja korskea kuningas. Heidän perässään loikkii narrien ja pellejen ja soittajien armeija ja heidän takanaan vyöryy valtava karnevaalikulkue. Wow, totean ja liityn muitta mutkitta kulkueeseen joka suuntaa kohti rantaa.

On Bedalmádenan karnevaalipäivä. Minulla ei ole pienintäkään hajua mitä silloin tapahtuu, mutta ainakin siihen liittyy musisointia ja ilottelua ja hassuttelua, ja sehän sopii minulle kuin nenä päähän.

La Diosa ja El Dio de Carneval Benalmádena

Tuubamies pistää parastaan

Vaskisoittokunta siirtyy kohti rantaa

Ja kas, siinähän on miespuolinen Liza Simpson kera saksofonin

Nuori Harry Potterkin on saapunut paikalle

Pieteetillä pukeutunutta ja kohti rantahietikkoa suuntaavaa karnevaaliväkeä riittää sadoittain ja enemmänkin. Samalla myös yleisöä alkaa saapua nopeasti paikalle ja paseon ylätasanne täyttyy vauhdilla spektaakkelia ihmettelevistä katsojista.

Ilma on täynnä musiikkia ja ilonpitoa ja naurua. Erilaisista kardinaaleista ja arabeista ja pelleistä koostuva vaskibändi puhaltaa ilmoille iloa posket pullollaan ja huomaan itsekin tanssahtelevani heidän tahtiinsa.

Vetopasuuna sanoo TÖÖT

Onnenkantamoisena olen seurannut itse kulkuetta ja sen ansiosta saan erinomaisen paikan mistä seurata muun hulluttelevan karnevaalikansan sisäänmarssia.

Sitä huolellisuutta millä erilaiset porukat ja ryhmät ovat karnevaaleihin varautuneet! On erilaisia teemoja, on merirosvoja ja on perhosia, on legopalikoiksi tai kuumailmapalloiksi pukeutuneita pieniä ja suuria karnevaalivieraita On intiaaneja ja itämaan tietäjiä, avaruusolioita ja egyptiläisiä faaraoita kera sarkofagien.

Yksi kerrallaan ryhmät kulkevat ohitseni ja asettuvat ryhmiin rannalle. Tällä kaikella ja erilaisilla ryhmillä on selveä koreografiansa. Seuraan tätä kaikkea haltioituneena.

Merirosvojen porukka on yksi isoimmista. Monenlaista piraattia ja sapelinheiluttajaa mahtuu joukkoon.

Siinä vilahtavat ohi myös inkkarit. Ja tuossahan on itse Obelix kera villisikapaistin ja tietenkin matkahiidenkiven. On tuhmien iloisten leskien armeija, tätöset (jotka useimmat taisivat olla setiä) nostelevat hameenhelmojaan riettaasti ja keimailevat muulle kansalle.  Törmäysautot ja kuumailmapallot ja rallikamelit kulkevat nekin ohitseni ja suuntaavat kohti rantaa. Kaikkialla on väriä ja iloa ja naurua.

Iloinen leski hulmuttelee estottomana hameenhelmojaan

Itämaan tietäjät saapuvat paikalle kamelikyydillä

Vakava legopalikka

Erimerkkisiä törmäysautoja

Obelix on saapunut selvästikin Galliasta. Muassaan matkaeväät ja matkahiidenkivi.

Karnevaalikansan hyvä tuuli ja ilo on käsinkosketeltavaa ja tarttuu yleisöönkin

Egyptiläinen tuo paikalle sarkofagin ja kansa vaatii häntä sitä avaamaan

Ja sieltähän löytyy ihkaelävä muumio

Hiekkapussit pitävät kuumailmapalloilijan maan pinnalla

Kukaan ei karnevaaleissa ole liian paksu perhoseksi

Yksi tärkeimmistä vieraista - se selviää minulle jonkin ajan kuluttua - on suuri vihreä silinterihattuinen Lohikärmes. Se on saapunut paikalle lavetilla auton vetämänä, mutta sen jälkeen se on parkkeeranut itsensä hieman sivuun odottamaan näyttävää sisääntuloa.

Lohikärmes on karnevaalien tähtivieras

Yhä lisää väkeä saapuu rannalle ja asettuu sovitun suunnitelman mukaan ryhmittäin ja teemoittain puolikaareen. Odottamaan Lohikäärmeen esiinmarssia.

Rallikamelien sisäänmarssi

Kuumailmapalloarmeija saapuu sekin järjestelmässä rannalle

Merirosvojen hurja joukko on asettunut yhteiskuvaan

Lopulta on Lohikäärmeen aika lähteä liikkeelle. Miehet kantavat sen rannalle väen hurratessa. Lohikäärmeen mukana tuodaan rannalle myös kassakaappi ja valtavia rahapinoja. Taitavat olla Lohikäärmeen omaisuutta. Taitaa Lohikäärme olla suorastaan rahamiehiä.

Ja bändi pistää parastaan ja Harry Potter tanssii

Vielä ei Lohikärmeksen hymy hyydy

Lohikärmeksen esiinmarssi

Suuri kassakaappi ja iso pino euroja seuraa Lohikärmestä

Väki odottaa ja palomiehet alkavat valmistautua

Tässä vaiheessa on paikalle saapunut myös salskeita palomiehiä letkeine letkuineen. Nyt jo arvaan mihin tämä kaikki johtaa. Ai ai, ei taida käydä Lohikärmekselle hyvin. Eikä taida pysyä riihikuivat rahapinotkaan kuivina.

Ja näin käy, palomiehet pistävät kokon pystyyn ja pian on niin Lohikärmes kuin rahat savuna ilmassa. Niinpä, katoavaa on mainen kunnia ja mammona.

Palomies valmiudessa kun Lohikärmes liekitetään

Puff sanoi Lohikärmes, tuo kerran niin iloinen

Sinne menee rahat tuhkana tuuleen

Kun Lohikärmes on jo päässyt kunnon brasuun luulen ohjelman päätösnumeron tulleen ja päättyneen. Mutta vähänpä tiesin. Palomiehet seuraavat yhtäältä Lohikärmeksen kärtsäystä mutta kansa alkaa huutaa, jokainen yksittäinen ryhmä kovempaa kuin toinen: "Agua, agua, agua!"

Ja silloin palomies suuntaa letkunsa kovimpaan huutaneen ryhmän ylle. Vesi ampuu taivaalle komeana kaarena ja laskeutuu sitten väkijoukon päälle kuin ihastuttava äkillinen kaste.

"Agua, agua, agua!" huomaan minäkin pian kiljuvani ja kohta sataa päälleni virkistävä vesisade!

"Agua, agua, agua!"

Kun Lohikärmeksestä on jäljellä vain savuavaa tuhkaa alkaa väki hiljalleen poistua rannalta. Mutta toiset jäävät vielä pitämään piknikkiä tai muuten vain nauttimaan päivästä ja elämästä ja yhteisistä hetkistä.

Perhosmies

Perhonen valmiina nousemaan ilmaan

Päivä on ollut onnistunut. Sen näkee ilmeistä.

Minäkin alan hiljalleen tekemään lähtöä rannalta. Pysähdyn kuitenkin läheiseen rantabaariin ja pirautan Seijalle ja kutsun hänet nostamaan kanssani maljan elämän keveydelle, karnevaaleille ja pienille suurille iloille. Joita niitäkin elämässä tarvitaan!

Salud!

Ei huono päivä Hannu Hanhella tänään. Ei laisinkaan! Näitä lisää!

Erään matkan anatomia, osa 40: Lähtö Rondasta - sydän lämpimänä sykkien

Tarina jatkuu. Olemme yhä lauantaissa 9.3.2019 kuten tarinan osassa 39.

Edellisessä osassa kerroin miten olin lähtenyt aamuvarhaisella Rondan vanhaan kaupunkiin, ja mitä olin siellä nähnyt ja kokenut. Jos historia kiinnostaa, suosittelen perehtymistä tähän lukuun. (Pääset edelliseen tarinaan helposti, tämän tarinan lopusta: klikkaat vain kommenttien jälkeen ilmestyvää kohtaa: vanhempi viesi.)

Koska olin varannut vain yhden yön majoituksen, täytyi minun palata takaisin kämpille ennen kello kahtatoista. Noutaa tavarani ja poistua. Aikaa bussin lähtöön eli paluuseen Costalle oli kuitenkin vielä useita tunteja. Ne käytin sekalaisesti.

Ensimmäiseksi palasin vielä kerran El Tajo -rotkon reunamille, paseolle, jossa olin jo viettänyt aiemmin aikaa. Keräsin kimpsuni ja kampsuni ja leiriydyin penkille. Tunsin oloni tyytyväiseksi, kylläiseksi, ainakin henkisesti. Nyt minulla ei ollut kiire mihinkään. Piti vain ehtiä jossain vaiheessa viimeiseen bussiin johon minulla oli lippu ostettu etukäteen.

Vielä kerran istahdan paseon penkeille. Pyydän ohikulkijaa ottamaan kuvan minusta. Sen ainoan tältä retkeltä.

Paseo on hiljainen, maisemat aina yhtä hienot

Paseon virallinen nimi on Paseo de los Ingleses. 

Minulla oli aikaa katsella miten väki vaelteli paseolla. Viereiseen penkkiin asettui jossain vaiheessa mies jolla oli mukanaan vanhan ajan transistoriradio, josta hän kuunteli mitä ilmeisimmin suoraa lähetystä jalkapallo-ottelusta. Sanomalehteä samalla lukien. Seuranaan pieni terrieri, joka ei ollut niinkään kiinnostunut ottelusta, vaan enemmänkin minusta.

Jokainen viettää iltapäivää haluamallaan tavalla.

Aikani istuskeltuani palailen minäkin kaupunkiin. Kuljen vielä kerran tivolialueen läpi ja näen runsaasti lapsia pukeutuneina naamiaispukuihin tai hienoihin leninkeihin. On lauantai ja festivaaliaika, joten mikä ettei.

Tivolin väkimäärä lisääntyy 

Miten ihanaa olla prinsessa yhden päivän ajan, kruunu tai tiara päässään.

Nuoria lainvalvojia

Kello kulkee verkkaan. Alan siirtyä kohti El Mercadilloa eli uutta kaupunkia ja siellä linja-autoasemaa.

Mutta aikaa on runsaasti. Minun pitäisi päästä käymään wc:ssä ja kun aikaa on vielä reilusti, istahdan hetkeksi pienen ravintolan ulkoterassille, tilaan juomaa ja käyn Hotelli Helpotuksessa.

Ravintola on pieni, perheyritys, ja koska on lauantai, heillä on erikoistarjous: kolme ateriaa sopuhintaan. Se on kirjoitettu pienelle liitutaululle.

Tarjoilija, yksi perheen miehistä, tuo minulle juotavani ja yrittää viritellä keskustelua vaikka yhteistä kieltä ei olekaan. Hänen sydämellinen hymynsä ja kohteliaisuutensa kuitenkin ylittävät kaikki kielimuurit.

Pian keittiöstä tulee kokki, topakka naishenkilö essussa sekä paikan tarjoilijatar nauttimaan hetkeksi ulkoilmasta ja auringonpaisteesta. Mekin jaamme muutaman sanan. Rouvat hymyilevät minulle aurinkoisesti.

Päätän tutkia hieman tarkemmin liitutaulun viestiä ja olen ymmärtävinäni että siinä kerrotaan kolmen ruokalajin: paellan, vasikan medaljonkien, jäätelön sekä lasillisen sangriaa kustantavan vain 10 euroa. Tartun tarjoukseen.

Minut ohjataan ravintolan sisätiloihin, joissa ei vielä olekaan muita ruokailijoita. Heitä kyllä tulee ajan myötä. Tarjoilija kertoo minulle laajasti perheestään, joista kaikki ovat töissä ravintolassa. Ja tämän jälkeen minulle esitellään perheenjäsenet henkilökohtaiseti, henkilö toisensa jälkeen. Eteeni tuodaan suvun nuorin, vasta muutaman päivän vanha lapsonen vaunuissa, ja vanhin kokki, vanha herra käy myös minua tervehtimässä. Yhteistä kieltä ei aina ole, mutta kaikki tulee selväksi.

Alkuruokana paellaa. Annos on iso  ja riittäisi jo sellaisenaan.

Pääruokana kolme vasikanmedaljonkia kera sangrian

Olin kokenut päivää aiemmin yksinäisyyttä Rondassa. Nyt äkkiä minut oli ympäröinyt ihana lämmin suku, joista jokainen oli minusta kiinnostunut. Kuka olin, mistä tulin? Ja onko heidän ruokansa hyvää?

Aika kuluu hyvässä seurassa niin nopeasti, että äkkiä huomaan, että pian minulla on suorastaan kiire linja-autoasemalle. Hyvästelen ihastuttavan perheen ja he jäävät heiluttelemaan minulle ovelta kun lähden puolijuoksua linja-autoasemalle.

Ehdin bussiin ja olen, paitsi täynnä hyvää ruokaa, täynnä lämpimiä ajatuksia.

Ronda oli niin paljon enemmän kuin olisin osannut toivoa. Se oli maisemia, se oli tunnelmia ja historiaa. Ajatuksia herättäviä näkymiä. Hieman yksinäisyyttä, paljon pohdittavaa. Ja lopuksi, se oli tämän ravintolaperheen lämminhenkinen syleily, rakastettava ja ikimuistoinen.

Kiitos Ronda! Palaan luoksesi vielä uudelleen, olen siitä melko varma.